19.06.2013

Suomi on rullakiekon maailmanmestari 2003

Ottelun alku oli ruotsalaisten selvää hallintaa ja Ari Luostarinen joutui heti koville. Virkaveli Jan Axitius joutui ensimmäistä kertaa torjuntatöihin vasta kahden minuutin pelin jälkeen jolloin Luostarisella oli jo puolenkymmentä torjuntaa. Suomen ykköskenttä iski terävällä vastahyökkäyksellä ottelun avausmaalin ajassa  02.59. Maalintekijänä Aki Tuominen ja syöttäjinä Timo Nurmberg sekä Mikko Mattila. Maalin jälkeen ottelu tasoittui ja Leijonat  loivat useita hyviä tilanteita Ruotsin maalille. Mattias Luukkonen otti rangaistuksen korkeasta mailasta ajassa 06.12 ja Ruotsi oli helisemässä. Lukuisista paikoista huolimatta ei maalia saatu kuitenkaan aikaiseksi. Sami Järvenpään lämäri upposi ajassa 09.41 helposti Axitiuksen längistä sisään. 2-0 maaliin merkittiin syöttäjäksi Jari Harjumäki. Ruotsi pääsi ylivoimalle erän viimeisellä minuutilla kun Aki Tuominen sai rangaistuksen taklauksesta. Erä Suomelle 2-0.

Ruotsi aloitti toisen erän ylivoimalla. Ari Luostarinen loukkaantui ruotsalaisen ajettua hänen päälleen ajassa 14.04. Ruotsin Fredrik Östlundille rangaistus taklauksesta. Luostarinen pystyi onneksi jatkamaan peliä hetken virvoittelun jälkeen. Kari Kalto iski riparista Leijonat 3-0 johtoon juuri kun Ruotsi tuli täysilukuiseksi, syöttäjänä Kimmo Lisko. Ruotsi kuitenkin kuittasi ajassa 16.13, kun Fredrik Östlund pääsi osoittaisen läpiajoon ja ujutti kiekon Luostarisen längistä sisään. Vain 39 sekuntia ja Jesse Saarinen siirsi Suomen jälleen kolmen maalin johtoon. Ylivoimamaalin syöttäjänä Kari Kalto. Suomalaiset hyökkäsivät liian innokkaasti ja Niclas Norlander pääsi läpiajoon eikä erehtynyt. Ote siirtyi Ruotsille ja he kavensivat ylivoimalla tilanteeksi 4-3 ajassa 19.47. Maalintekijänä Fredrik Östlund. Suomi oli tämän jälkeen helisemässä Ruotsin hakiessa kiivaasti tasoitusta. Pitkä erätauko kuitenkin pelasti Leijonat.

Kolmas erä alkoi selvässä Suomen hallinnassa. Erää oli pelattu kaksi minuuttia kun kiekko oli jo Ruotsin maalissa. Maalia ei kuitenkaan hyväksytty. Sami Markkanen sai Jussi Elorannalta hyvän syötön maalin eteen ja runnoi kiekon Ruotsin maaliin ajassa 31.15.  Tilanne alkoi näyttää erän vanhetessa siltä, että ruosalaisten kone alkaa hyytyä Leijonien vauhdissa. Daniel Wessner otti rangaistuksen ajassa 33.26 ja Suomi pääsi pyörittämään ylivoimaa. Tämä oli kostautua, kun Krister Pietsalo laukoi päin puolustajaa ja rangaistusaitiosta pässyt Wessner karkasi läpiajoon. Luostarinen kuitenkin venyi loistotorjuntaan ja viimeiseen erään lähdettiin tilanteesta 5-3.

Ville Viitaluoma sai rangaistuksen kiinnipitämisestä kun viimeistä erää oli kulunut 47 sekuntia. Ruotsi pyöritti ylivoimaansa hurjasti ja kiekko meni jo Suomen maaliin. Peli oli kuitenkin vihelletty poikki ja maali hylättiin. Ottelu eteni vauhdikkaissa merkeissä. Suomi sai pidettyä pelin painopisteen Ruotsin päädyssä. 1.574 maksanutta katsojaa innostui tekemään aaltoja ja huutamaan niin kuin vain saksalainen yleisö osaa. Tunnelma hallissa oli mahtava. Ajassa 44.22 sai Jussi Eloranta rangaistuksen kiinnipitämisestä, mutta Ari Luostarinen piti yleisön huokailessa maalinsa puhtaana aivan uskomattomilla torjunnoilla. Ruotsi otti aikalisän ajassa 47.18 ja samalla maalivahdin pois. Tämä ei kuitenkaan tuottanut tulosta, vaan Suomi otti voiton ottelusta maalein 5-3 (2-0,2-3,1-0,0-0).

Näin Suomi otti MM-kisahistoriansa kolmannen maailmanmestaruutensa. Aki Tuominen valittiin turnauksen parhaaksi puolustajaksi. Valokuvia ottelusta ja juhlatunnelmista kuvagalleriassa.